perussivu,sisällys, tiivistelmä,abstract,lectio praekursoria, essee Vastaväittäjää vastaan

Satunnainen kuva

aarnkari12_018

Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

anssi kuusela
posthaantie 12
26510 rauma
044-2547459
email:
nsskuusela90@gmail.com
Files: http://anssikuusela.com
/portraitt2/123







Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:485616 kpl

Uusimmat kuvat

rauman_lyseo.img321014_edited-4
lyseo11
yo55
img002
ak_lk-kuvassa_1945
pikkukoulu1945
uotilan_alakoulu1944
aarnkari12_033

Lukiokynnys?

NUORISON KOULUTUS AVAINASEMASSA

Keskiviikko 28.1.2015 klo 13.11 - anssi kuusela

Helsingin sanomat/Mielipide

Pyydän kunnioittavasti, että julkaisisitte mielipidepalstallanne seuraavan näkemykseni, joka liittyy kansleri Kari Raivion kannanottoon (HS 23.1. 2015) koskien korkea-asteen opiskelijoiden opiskeluotetta ja motivaatiotasoa sekä siihen kantaaottaneiden kirjoituksiin:

 

”NUORTEN KOULUTUS ON AVAINASEMASSA

Yliopistolehtori Pekka Räihä kommentoi kansleri Kari Raivion yliopisto-opiskelijoiden arvostelua liian kevyestä opiskeluotteesta.  Hän näki, että syy akateemisten opiskelijoiden velttoon asenteeseen juontaa ylioppilaskirjoitusjärjestelmästä. Hän kirjoittaa: ”Muissa maissa joko harvinainen tai kokonaan puuttuva ylioppilaskirjoitusjärjestelmä ohjaa lukion opetusta sen alkumetreiltä lähtien. Koko lukioaika on vain ylioppilaskirjoituksiin tähtäävää  . . . puurtamista.” (HS 25.1. 2015) Räihän esiin nostama ongelma ei ole uusi.  Jo vuonna 1890 pidetyssä Suomen oppikoulunopettajien kokouksessa enemmistö kannatti yo-kokeiden lopettamista, koska ne johtavat ”muistilukuun” , ts. pänttäämiseen  ja lyhytkestoiseen oppimiseen. Sen jälkeen ongelma on ollut esillä lukuisissa vaiheissa seuraavan vuosisadan mittaan.

Vahingollisimmillaan valkolakin hohto oli 1970-luvulla, kun peruskoulu-uudistuksen jälkeen agendalle nousi nuorisoasteen koulutuksen uudistamisen tarve.  Uudistusta valmistelleiden luonnollinen lähtökohta oli luoda yhtenäisen peruskoulun jälkeen yhtenäinen toisen asteen koulutusjärjestelmä, nuorisokoulu. Lähtökohtaa pidemmälle ei asiassa kuitenkaan päästy. Se näet törmäsi perinteen voimaan: perinteisen lukion ja sen päättävän yo-tutkinnon säilyttämisen vaatimukseen. Perinteistä systeemiä puolustamaan nousi lopulta aktivistinen ”pro-lukio” –liike. Jakolinjasta tuli lopulta poliittinen. Hallitus asettui lopulta perinteen säilyttämisen kannalle. Niinpä nuorisoasteen koulutuksen uudistus jäi puolitiehen, ts. toteutui vain ammatillisen koulutuksen osalta.

 Lukiokin on toki muuttunut. Ensinnäkin sen suosio on noussut niin, että lähes joka toinen käy sen. Sen virallinen opetussuunnitelma on moitteeton, mutta kun käytännössä sen yli jyrää piilo-opetussuunnitelma: preppaaminen ylioppilaskokeisiin.  Lisääntyneiden oppilasmäärien käsittelyn helpottamiseksi tutkintoa on ”valinnaistettu” niin, että sen voi nykyään läpäistä hyvinkin kevyin eväin.

Nyt kun talouden ja taloudellisuuden keskeisyys on temppelin harjalla, voi ihmetellä, miten kuitenkin on varaa ylläpitää lukion kolmatta luokka-astetta, jolla opetusta on vain helmikuun puoliväliin, minkä jälkeen remutaan potkiaiset penkkareineen. Kokemuksesta tiedän, että varsin monet murrosikäiset valitsevat lukion päästäkseen mukaan näihin siirtymäriitteihin. Kokeiden jälkeen huhti- ja toukokuu ovat valkolakin odottelua. Tiedän kyllä, että monet valmistautuvat silloin jatkoa varten, mutta tiedän myös, että suuri osa vain lepäilee ”uuvuttavan”  lukioprässin jälkeen.

Lukiolla sinänsä ja erityisesti sen kolmannella ”luokalla ” , ns. abiturientti-instituutiolla on yhteys nykyiseen nuorisotyöttömyyteen.  Lukion käynyt kun ei osaa juuri mitään, millä olisi käyttöä nykytuotannossa. Mutta erityisen hälyyttävää on, että lukion jälkeen yhä useampi ylioppilas harhailee vuosi vuoden jälkeen vailla suuntaa ja mahdollisuutta päästä alkuun elämässään.  Tuskin se, että kerran vuodessa Vappuna saa painaa valkolakin kutreilleen, riittää antamaan perustan elämälle. Kellojen pitäisi soida myös siitä, että Pisa-tutkimuksen myönteiset tulokset perusasteen osalta eivät toistu nuorisoasteen osalta.

Haluan muistuttaa siitä, mitä Matti Vesa Volanen kirjoitti tällä palstalla noin puoli vuotta sitten: ”Toisen asteen koulutus ei menesty ennen kuin lukio- ja ammattikoulutusväki yhdistää voimansa kaikkien nuorten kouluttamiseksi lukioissa, ammattiopistoissa tai niiden yhdistelmässä.” (HS  31.8. 2014)

anssi kuusela, kasvatustieteiden tohtori”

 

anssi kuusela, FT

Posthaantie 12, 26510 Rauma

nsskuusela90@gmail.com

044-8547459

 

 

Temppelinharjalle lukio ja ylioppilaskirjoitukset pääsivät varsinaisesti vasta 1970-luvulla, kun peruskoulu-uudistus alkoi toteutua. Silloin agendalle nousi koko painollaan ja kiireellisenä perusasteen jälkeinen koulutus. Peruskoulu tulisi näet antamaan koko ikäluokalle yhtäläisen kelpoisuuden jatko-opintoihin. Sitä silmällä pitäen Vuoden 1971 koulukomitea ehdotti yhtenäistä toisen asteen koulutusta, jossa lukio olisi ollut yksi samanpituinen 2-vuotinen sektori muiden rinnalla. Tähän liittyen pohdittiin, miten tutkintojärjestelmää pitäisi muuttaa, kun ylioppilastutkintoa ei enää olisi. Kansallista perusinstituutiota puolustamaan syntyi  pro-lukio –liikkeeksi nimetty kansanliike. Hallitus ratkaisi tilanteen säätämällä, että lukio saisi pitää erityisasemansa ja näin myös ylioppilastutkinto –instituutio pelastui.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yo-kirjoitusjärjestelmä, nuorisoaste, yhtenäinen keskiaste


Anssi Kuusela: Väitöskirja Luokaton vai luokallinen . . . Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, 2003